Vaikka oli perjantai 13. päivä, lähdettiin Kristiinan kanssa Tallinnaan hankintamatkalle. Kristiina on omassa blogissaan kirjoittanut niin hyvän selostuksen matkasta, että paras kun linkitän sinne.

Kristiina kertoikin omista ja minun herkuista. Kaiholla vieläkin muistelen sitä chilisuklaata, hölmö kun en älynnyt ostaa evääksi. Eihän nuo kummoiselta näytä, mutta hyviä olivat, kookos ja chili.

1258561723_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Minkäänlaista tarvetta ei ostoksille ollut, mutta kun sai halvalla... Pronksista ostin kahtakin vihreää lankaa, minä joka en tykkää yhtään vihreästä! Kirkkaan vihreät valitsin itse, mutta muut ostokset Kristiina minulle möi. Olisi voinut luulla että kauppa on hänen, niin innokkaasti hän minulle lankoja ja tarvikkeita kauppasi. Yritti myydä enemmänkin, mutta päädyin kuitenkin vain näihin.

1258561825_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Ensinhän tietysti käytiin Karnaluksissa ja sitten vasta Pronksissa. Kuten sanottu, Kristiinalla on hyvä matkakertomus. Vaikka ei kai sillä ole väliä missä järjestyksesä näitä kirjoitan. Karnaluksissa hurmaannuin tavaran määrästä, kuten aiemminkin. Maltti kuitenkin säilyi. Siellä kykittiin pylly pystyssä ja ihasteltiin kaikkea "tarpeellista" nippeliä ja nappelia. Varsinaista ostoslistaa ei ollut, mutta nallen nenät ja kangasnenäliinat oli suunnitelmissa. Nallen nenistä tulee tosin siililapseen neniä, mutta nenä mikä nenä. Kun sukkapuikoja en tarvinnut, mutta mieli teki, otin hätäpäissäni 15 cm sukkapuikkoja kahdet, eikä muuten huono ostos ollutkaan. Niitä täytyy saada lisää.

Edit:Unohtui, onhan minulla kuva Karnaluksinkin ostoksista.

1258561795_img-d41d8cd98f00b204e9800998e